Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://pk.xamk.fi:443/D10_Julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://pk.xamk.fi:443/D10_Julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Hallitus
Pöytäkirja 26.03.2024/Pykälä 28


Liite 3 Luettelo kirjanpidoista ja aineistoista_2023

 

 

Hallitus 26.03.2024 § 28   

209/02.01.03/2024  

 

Valmistelija talouspalvelut

 

Esittelijä hallinto- ja talousjohtaja, vararehtori Tallinen Tero

  

 

 Kirjanpitolain 2. luvun 7 §:n mukaan kirjanpitovelvollisen on dokumentoitava kirjanpitojen väliset keskinäiset yhteydet tilinpäätöksen laatimisen yhteydessä. Luettelosta on käytävä ilmi mistä eri osista ja aineistoista tilinpäätöksen perustana oleva kirjanpito koostuu, miten ne liittyvät toisiinsa ja säilytystapa. Vastuu luettelon säilyttämisestä on yhdenmukainen tilinpäätöstä koskevan vastuun kanssa (KPL 3. luku 7§). Osakeyhtiössä vastuu on hallituksella ja toimitusjohtajalla. Kirjanpitolaki ei edellytä luettelon julkistamista osana tilinpäätöstä ja toimintakertomusta. Luetteloon tehtävät mahdolliset muutokset viedään hallituksen hyväksyttäväksi tilinpäätöksen yhteydessä.

 

 Luetteloa on päivitetty seuraavasti:

 

Muutoksia edelliseen:

      Arkistointijärjestelmä muuttunut Aditro Archive -> Disec Yksa

      Maksuliikennejärjestelmä muuttunut Nomentia Banking-> Nomentia Cash Management

      Poistettu pääkirjanpidolta ja sen tositteilta lause: Kirjanpitäjät voivat tehdä korjauksia omilla tositelajeillaan, jos kausi on vielä avoinna. Kaikki korjaukset kirjanpitoihin tehdään muistioilla (MU).

      Tilinpäätös ja konsernitilinpäätös valmistuu Excelin sijaan Accuna-raportoinnissa.

      Poistettu Shopify-verkkokauppa

      Verkkokaupan toimittaja on muuttunut Tammidigitalista Virnex Group Oy:ksi

 

Päätösehdotus Hyväksytään liitteenä oleva luettelo Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy:n  kirjanpidoista ja aineistoista.   

 

Päätös Asian käsittely siirrettiin seuraavaan kokoukseen.

 

Tiedottamisvastuu

 

Ote