Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://pk.xamk.fi:443/D10_Julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://pk.xamk.fi:443/D10_Julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Hallitus
Pöytäkirja 26.09.2023/Pykälä 113


 

 

Hallitus 26.09.2023 § 113   

210/00.01.02/2022  

 

Valmistelija rehtori, toimitusjohtaja Saastamoinen Heikki, johtoryhmä

 

Esittelijä rehtori, toimitusjohtaja Saastamoinen Heikki

 

 Hallitus käsitteli ja hyväksyi Xamkin päivitetyn strategian kokouksessaan 29.8.2023. Kokouksessa päätettiin, että Xamkin Viestintä- ja markkinointipalvelut -yksikkö valmistelee strategian julkaisun ja että johto valmistelee strategisten tehtävien seurannan ja tavoitteet hallituksen päätettäväksi.

 

 Johtoryhmä  on kokouksessaan 13.9.2023 keskustellut strategisten tavoitteiden asettamisesta ja päätti ehdottaa hallitukselle, että kullekin strategiselle kärjelle ja Xamkin kehittymiselle yhteisönä asetetaan noin kolmesta viiteen keskeistä mittaria ja niille vuosittaiset tavoitteet, joiden kautta koko strategian toteutumista seurataan.

 

 Valmistelu vastuutettaisiin seuraavasti:

          Tulevaisuuskestävä koulutus - opetuksen johtoryhmä määrittelee 3 - 5 mittaria, vastuu: vararehtori Mirja Toikka

          Kansainvälisyys elinvoimaksi - kansainvälisen liiketoiminnan ohjausryhmä määrittelee 3 - 5 mittaria, vastuu: rehtori, toimitusjohtaja Heikki Saastamoinen

          Vaikuttava tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminta - TKI-johtoryhmä määrittää 3 - 5 mittaria, vastuu: kehitysjohtaja Kalevi Niemi.

          Yhteisömme – johtoryhmä määritteli jo alustavasti hallitukselle esiteltävät mittarit, jatkovalmistelusta vastaa henkilöstöpäällikkö Riitta Vehmassalmi.

 

 Valmistelun tämänhetkinen tilanne esitellään kokouksessa. 

 

 Johtoryhmä jatkaa 27.9. strategisten mittareiden käsittelyä hallituksen ohjeistuksen mukaisesti.

 

 Sikäli, kun hallitus hyväksyy tämän etenemistavan, 11.10. johtoryhmä käsittelee kunkin ydintehtävän mittaamiseksi mietityt mittarit ja niiden seurantatavat ja esittää hallitukselle valittavaksi strategisten ydintehtävien mittarit kokouksessaan 31.10.

 

Päätösehdotus Hallitus hyväksyy esitetyn etenemistavan ja evästää tarvittaessa toimitusjohtajaa.

 

 Strategisten ydintehtävien mittarit esitetään hallituksen vahvistettavaksi 31.10.2023.

 

Päätös Hallitus päätti päätösehdotuksen mukaisesti hyväksyä esitetyn etenemistavan.

 

 Strategisten ydintehtävien mittarit esitetään hallituksen vahvistettavaksi 31.10.2023.

 

Tiedottamisvastuu

 

Ote