Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://pk.xamk.fi:443/D10_Julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://pk.xamk.fi:443/D10_Julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Hallitus
Pöytäkirja 13.12.2022/Pykälä 157

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa


 

Sisäisen tarkastuksen toimintaohjeen päivitys ja vuosisuunnitelma 2023

 

Hallitus 13.12.2022 § 157   

367/00.03.01/2022  

 

Valmistelija hallinto- ja talousjohtaja, vararehtori Tallinen Tero

 

Esittelijä hallinto- ja talousjohtaja, vararehtori Tallinen Tero

  

 Xamkin hallitus on hyväksynyt kokouksessaan 21.6.2022 yhtiön sisäisen tarkastuksen toimintaohjeen ja päättänyt aloittaa tarkastustoiminnan yhtiössä. Toimintaohjeen mukaisesti tulevan vuoden tarkastussuunnitelman laatii yhtiön sisäinen tarkastaja yhdessä johtoryhmän kanssa. Vuosisuunnitelman hyväksyy yhtiön hallitus.

 

 Yhtiön sisäiseksi tarkastajaksi nimetyn riskienhallintapäällikön irtisanouduttua, pitää sisäisen tarkastuksen toteutus suunnitella uudelleen ja päivittää sisäisen tarkastuksen toimintaohje tältä osin. Toistaiseksi sisäisen tarkastuksen suunnittelua ja organisointi jatkaa hallinto- ja talousjohtaja. Tarkastustoiminnan käytännön toteutus on tarkoitus ostaa ulkopuoliselta palveluntarjoajalta. Liitteenä on päivitettävä sisäisen tarkastuksen toimintaohje, johon päivitettävät kohdat on kirjoitettu punaisella tekstillä.

 

 Xamkin johtoryhmä on käsitellyt sisäisen tarkastuksen vuosisuunnitelmaa 16.11.2022 ja päättänyt esittää yhtiön hallitukselle hyväksyttäväksi liitteenä olevaa suunnitelmaa vuodelle 2023.

 

Päätösehdotus Hyväksytään liitteenä oleva päivitetty sisäisen tarkastuksen toimintaohje.
Hyväksytään liitteenä oleva sisäisen tarkastuksen vuosisuunnitelma 2023.

 

Päätös Hyväksyttiin päivitetty sisäisen tarkastuksen toimintaohje sekä sisäisen tarkastuksen vuosisuunnitelma vuodelle 2023 liitteiden mukaisesti.

 

Tiedottamisvastuu

 

Ote 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa