Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://pk.xamk.fi:443/D10_Julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://pk.xamk.fi:443/D10_Julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Hallitus
Pöytäkirja 26.03.2024/Pykälä 30


 

Yhtiökokouksen koollekutsuminen

 

Hallitus 26.03.2024 § 30   

211/00.01.01/2024  

 

Valmistelija 

 

Esittelijä rehtori, toimitusjohtaja Saastamoinen Heikki

 

 Osakeyhtiön yhtiökokous on pidettävä 6 kuukauden kuluessa tilikauden päättymisestä. Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu -konsernin tilikausi päättyi 31.12.2023, joten yhtiökokous on pidettävä 30.6.2023 mennessä.

 

 Yhtiöjärjestyksen mukaisesti kutsu yhtiökokoukseen on toimitettava aikaisintaan kaksi (2) kuukautta ja viimeistään seitsemän (7) päivää ennen yhtiökokousta kirjallisesti jokaiselle osakkeenomistajalle, jonka osoite on yhtiön tiedossa.

 

Päätösehdotus Hallitus päättää kutsua koolle yhtiökokouksen ja valtuuttaa hallituksen puheenjohtajan ja toimitusjohtajan sopimaan kokouksen ajankohdan. 

 

Päätös Asian käsittely siirrettiin seuraavaan kokoukseen.

 

Tiedottamisvastuu

 

Ote