Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://pk.xamk.fi:443/D10_Julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://pk.xamk.fi:443/D10_Julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Hallitus
Pöytäkirja 19.12.2023/Pykälä 159


 

Esihenkilötehtävän perustaminen - Opiskelijakunta Kaakon esihenkilö

 

Hallitus 19.12.2023 § 159   

772/01.01.00/2023  

 

Valmistelija hallinto- ja talousjohtaja Tero Tallinen

 

Esittelijä rehtori, toimitusjohtaja Saastamoinen Heikki

  

 Xamkin työntekijöinä olevien opiskelijakunta Kaakon henkilöstön esihenkilönä on toiminut opetuksen kehityspäällikkö Sini Jussila. Järjestely on osoittautunut osin toimimattomaksi, koska kaikki työnjohdollinen vastuu on ollut Kaakon toiminnanjohtajalla. Tilanteen selkeyttämiseksi esitetään, että Kaakon toiminnanjohtaja toimii jatkossa Xamkissa työskentelevän Kaakon henkilöstön esihenkilönä. Järjestely helpottaisi myös työntekijän roolia, koska kaikki esihenkilötyö ja työnjohto olisi samalla vastuuhenkilöllä.

 

 Kaakon toiminnanjohtajan toimiminen esihenkilönä edellyttää Xamkissa hyväksyntää toiminnanjohtajan valinnassa.

 

Päätösehdotus Muutetaan opiskelijakunta Kaakon toiminnanjohtajan tehtävä Xamkissa esihenkikötehtäväksi. Toiminnanjohtaja toimii muun Kaakon henkilöstön esihenkilönä Xamkissa. Opiskelijakunta Kaakon toiminnanjohtajan valinta edellyttää jatkossa Xamkin toimitusjohtajan hyväksynnän, mikäli toiminnanjohtaja toimii esihenkilötehtävässä.

 

Päätös Hallitus muutti opiskelijakunta Kaakon toiminnanjohtajan tehtävän Xamkissa esihenkikötehtäväksi. Toiminnanjohtaja toimii muun Kaakon henkilöstön esihenkilönä Xamkissa. Opiskelijakunta Kaakon toiminnanjohtajan valinta edellyttää jatkossa Xamkin toimitusjohtajan hyväksynnän, mikäli toiminnanjohtaja toimii esihenkilötehtävässä.

 

Tiedottamisvastuu

 

Ote varatoimitusjohtaja, vararehtori Mirja Toikka

 opetuksen kehityspäällikkö Sini Taimela

 toiminnanjohtaja Jenni Aikio, opiskelijakunta Kaakko