Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://pk.xamk.fi:443/D10_Julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://pk.xamk.fi:443/D10_Julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Hallitus
Pöytäkirja 22.11.2022/Pykälä 144

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

 

Arenen eduskuntavaalitavoitteet, Xamkin yhteiskunnallinen vaikuttaminen ja sidosryhmäyhteistyö ja -viestintä

 

Hallitus 22.11.2022 § 144   

717/07.03.02/2022  

 

Valmistelija viestintä- ja markkinointipäällikkö Pukkila-Nupponen Tiivi, johtoryhmä

 

Esittelijä rehtori, toimitusjohtaja Saastamoinen Heikki

 

 Arene ry. on julkistanut eduskuntavaaliohjelmansa ja sen tavoitteet. Vaikuttamistyö on käynnistynyt ja ammattikorkeakouluja pyydetään mukaan vaikuttamistyöhön yhteisten eduskuntavaalitavoitteiden edistämiseksi. Arenella on valmiita sisältöjä ja alustava viestintäaikataulu, jota yksittäiset ammattikorkeakoulut voivat hyödyntää. Ajankohtaisena esimerkkinä julkiseen keskusteluun noussut varhaiskasvatuslaki, joka tällä hetkellä asettaa rajoituksia sosionomitutkinnon suorittaneiden työllistymistä varhaiskasvatuksen tehtäviin.

 

 Arenen eduskuntavaalitavoitteissa on kolme teemaa:

 

1. Osaajat kasvavat ammattikorkeakouluissa

. Ammattikorkeakoulujen perusrahoitus nostettava leikkauksia edeltävälle tasolle.

. Rahoitusta on kohdennettava sinne, mikä nostaa yksilön koulutustasoa ja parantaa työllisyyttä. 

. Ammattikorkeakouluille osoitetaan 40  miljoonan euron lisärahoitus, jonka avulla vahvistetaan ammatillisesta koulutuksesta tulevien osaamista.

. Lisätään STM:n rahoitusta ammattikorkeakoulujen sote-alan TKI-työhön, sote-alan erikoitumiskoulutuksiin sekä kliinisten urapolkujen vahvistamiseen. Kehittämistyössä nivelletään vahvasti yhteen ammattikorkeakoulujen ja sote-alan työpaikkojen koulutus- ja TKI-työ.

 

2. Ammattikorkeakoulujen TKI-työ uudistaa Suomen

. Ammattikorkeakoulujen perusrahoituksen TKI-osuutta vahvistetaan 75 miljoonalla eurolla.

. Business Finlandin ja Suomen Akatemian rahoitusperusteita muutetaan tukemaan verkostomaista TKI-toimintaa ja huippulaatuista soveltavaa tutkimusta sekä rahoittamaan tehokkaasti ja monipuolisesti toimivia tutkimusinfrastruktuureja.

. Innovaatioseteli laajennetaan ja kehitetään vastinparina yrityksille kehitettävälle vero-kannustimelle. Rahoitus varmistaa yritysten ja korkeakoulujen yhteistyötä vaikuttavuuden parantamiseksi.

. Sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalalle luodaan uusi ammattikorkeakoulujen ja hyvinvointialueiden yhteistä TKI-toimintaa tukeva rahoitusinstrumentti.

 

3. Ammattikorkeakoulut tasa-arvoistavat koulutusta

. Muutetaan ammattikorkeakoulujen ylempien tutkintojen nimikkeet maisteri-tutkinnoiksi.

. Lisätään ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen yhteistyötä tohtorikoulutuksen kehittämiseksi. Annetaan ammattikorkeakouluille oikeus myöntää  lisensiaatti- ja  tohtoritutkintoja.

. Otetaan käyttöön työelämäprofessuurinimikkeet.

. Korjataan varhaiskasvatuslain virheet ja nykyaikaistetaan sote-alan nykyisiä kelpoisuusvaatimuksia sekä rekrytointikäytänteitä.

 

 

Johtoryhmä päätti kokouksessaan 2.11.2022, että Xamk haluaa erityisesti keskusteluun varhaiskasvatuslaista, joka tällä hetkellä asettaa rajoituksia sosionomitutkinnon suorittaneiden työllistymiseen varhaiskasvatuksen tehtäviin.  Lisäksi Xamk ottaa kantaa ammattikorkeakoulujen ylempien tutkintojen nimike -asiaan ja ammatillisesta koulutuksesta tulevien opiskelijoiden osaamisen ja  opiskeluvalmiuksien parantamiseen.   Eduskuntavaalitavoitteiden lisäksi omalla toiminta-alueella vaikutetaan erityisesti kansainvälisten osaajien integroimiseen alueelle ja hyvinvointialueiden kanssa tehtävään yhteistyöhön ja yhteistyörakenteiden muodostamiseen. Näistä vaikuttamisteemoista tehdään omat toimenpidesuunnitelmat.

 

Xamkin yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta ja sidosryhmäyhteistyöstä ja -viestinnästä on valmistelussa suunnitelma, joka kattaa tavoitteet, toimenpiteet, seurannan, johdon ja organisoinnin. Suunnittelua tekee työryhmä, jossa on edustajia niin johtoryhmästä, koulutusaloilta, TKI-toiminnasta ja yhteisistä palveluista.

 

Päätösehdotus Hallitus merkitsee eduskuntavaalitavoitteet ja Xamkin yhteiskunnallisen vaikuttumisen ja sidosryhmäyhteistyön ja -viestinnän suunnittelutilanteen tiedoksi.

 

Päätös Merkittiin tiedoksi. Hallitus toivoi seuraavaan kokoukseen käsiteltäväksi Kakkois-Suomen ammattikorkeakoulun  yhteiskunnallisen vaikuttamisen tavoitteet.

 

Tiedottamisvastuu

 

Ote 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa