Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://pk.xamk.fi:443/D10_Julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://pk.xamk.fi:443/D10_Julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Hallitus
Pöytäkirja 23.04.2024/Pykälä 55


 

Työyhteisön kehittämiskyselyn tulokset vuodelta 2024

 

Hallitus 23.04.2024 § 55   

225/00.01.03.00/2024  

 

Valmistelija 

 

Esittelijä hallinto- ja talousjohtaja, vararehtori Tallinen Tero

 

 

 Työyhteisön kehittämiskysely toteutettiin Xamkissa 5. - 23.2.2024. Kyselyyn vastasi 810 xamkilaista, eli noin 87% henkilöstöstä. Xamkia pidetään edelleen hyvänä työpaikkana. Väittämään Xamk on hyvä työpaikka vastasi joko kuvaa melko hyvin tai kuvaa erittäin hyvin yhteensä 91% vastaajista.

 

 Kyselyn hyvää tasoa kuvaa se, että vastausten mediaanit (joukon keskimmäinen arvo) olivat kaikissa kysymyksissä 4 tai 5.

 

 Eroa edellisen vuoden tuloksiin on hyvin vähän. Pienoista nousua tai laskua oli useassa omaa työyksikköä koskevan osan väittämissä. Vaihtelua oli eri yksiköiden välisissä keskiarvoissa. Eniten laskua oli Xamk-osan väittämissä. Eniten laskenut väittämä oli ”Xamkin johdon päätökset ovat kehittämisen kannalta oikeansuuntaisia”.

 

Tulokset lyhyesti: 
 
Parhaimmat, yli 4,5 ja mediaani 5: 

  • Työni on sopivan itsenäistä 4,6 (4,6)  
  • Voin ottaa yhteyttä esihenkilööni tai tavata häntä tarvittaessa 4,6 (4,6)  
  • Työni on sopivan monipuolista 4,5 (4,4)  
  • Olen sitoutunut yksikköni yhteisiin tavoitteisiin 4,5 (4,5) 

 

Noussut 

  • Omaa yksikköä koskevien väittämien kokonaiskeskiarvo 4,2 (4,1) 
  • Työni on sopivan monipuolista 4,5 (4,4)  
  • Työni on sopivan vaativaa 4,4 (4,3) 
  • Oma työtilani on tarkoituksenmukainen ja riittävä 4,3 (4,2)  
  • Tunnen kampukseni turvallisuusohjeet 4,1 (4,0)  
  • Esihenkilöni on minulle tärkeä tiedonlähde 4,0 (3,9) 
  • Henkilöstön osaamisen kehittämistä tuetaan riittävästi 4,0 (3,9) 

 

Laskenut 

  • Koko Xamkia koskevien väittämien osakeskiarvo 3,9 (4,0). 
  • Xamkin johdon päätökset ovat kehittämisen kannalta oikeansuuntaisia 3,6 (3,8) 
  • Xamkin johto toimii suunnannäyttäjänä 3,6 (3,7). 
  • Xamkissa arvostetaan laatua 3,7 (3,8) 
  • Ongelmallisiin asioihin etsitään ratkaisuja 3,9 (4,0) 
  • Kaikki kantavat vastuuta yksikön menestyksestä 4,0 (4,1) 

 

Heikoimmat keskiarvot 

  • Johtoryhmän toiminta on läpinäkyvää 3,5 (3,5).  
  • Xamkin johdon päätökset ovat kehittämisen kannalta oikeansuuntaisia 3,6 (3,8) 
  • Xamkin johto toimii suunnannäyttäjänä 3,6 (3,7). 
  • Xamkissa arvostetaan laatua 3,7 (3,8) 
  • Työympäristöni fysikaaliset tekijät (esim. ilmanvaihto, lämpötila, vedottomuus) ovat kunnossa 3,7 (3,7) 

 

Eniten ei kuvaa lainkaan 

  • Johtoryhmän toiminta on läpinäkyvää 3,7 % 
  • Xamkissa arvostetaan laatua 3,6 % 

 

Eniten en osaa sanoa 

  • Xamkin kumppanuudet ja verkostot tärkeiden sidosryhmien kanssa ovat toimivat 19,1 % 

 

Kyselyn arviointiasteikko oli 1 = ei kuvaa lainkaan, 2 = kuvaa melko huonosti, 3 = kuvaa jotenkuten, 4 = kuvaa melko hyvin, 5 = kuvaa erittäin hyvin ja en osaa sanoa vastausvaihtoehto, jota ei otettu mukaan keskiarvolaskentaan. 

 

Päätösehdotus Merkitään tiedoksi.

 

Päätös Merkittiin tiedoksi.

 

Tiedottamisvastuu

 

Ote